Onko pakko sauvakävellä, jos ei huvita

Arja Jämsén

Kirjaesittely: Antti Eskola: Vanhuus: helpottava, huolestuttava, kiinnostava. Vastapaino. 2016.

Jos aiot tänä vuonna lukea vain yhden vanhuutta tai ikääntymistä käsittelevän kirjan, suosittelen, että tartut Antti Eskolan uutuusteokseen. Kirja on ihastuttanut ja ärsyttänyt ja samalla noussut tietokirjojen myyntilistan kärkisijoille.

Antti Eskola on sosiaalipsykologian professori emeritus Tampereen yliopistosta ja kirjoittanut useita kymmeniä kirjoja. Eskolan oppikirjat sosiologian tutkmusmenetelmistä ovat klassikoita. Kyllä on Eskola Ykkönen ja Kakkonen luettu ja tentitty! Tampereen yliopistossa Eskola oli legendaarinen luennoitsija, jonka luennoilta ei lintsattu.

Professorin ja tutkijan tarkoilla silmillä hän nyt kirjassaan havainnoi ikääntymistä ja ympäröivää maailmaa. Tiikeri ei pääse raidoistaan. Hän kuvaa itseään kokemusasiantuntijaksi. Tutkimusaineistona on tällä kertaa oma vanheneminen.

Vanhenemiseen Eskola näkee kolme erilaista ikkunaa. Vanheneminen omalla tavallaan helpottaa. Työelämän paineita ei enää ole, voi suunnata energiansa johonkin uuteen. Toisaalta vanhuus myös huolestuttaa ja pelottaa. Mutta ennen kaikkea vanheneminen voi olla kiinnostavaa. Enpä ole koskaan ennen ollut yli 80-vuotias, sanoo Eskola.

Aamut alkavat kuolinilmoitusten lukemisella lehdestä. Onko tänään ketään kivoja kuolleita? Hän kirjoittaa kävelylenkkien hidastumisesta ja lyhenemisestä. Hän miettii matkaa makuuhuoneesta kylpyhuoneeseen, milloin se matka mahtaa käydä liian pitkäksi. Varpaankynsien leikkaaminen on jo vaikeaa.

Eskolaa ärsyttää onnistuneesti ja oikein vanhenemisen vaade. Samoin hän inhoaa muun muassa “elinikäisen” oppimisen hehkutusta. Eikö professorin osaaminen jo riittäisi koko loppuelämäksi? Ja voiko vanhenemisessakin epäonnistua, hän kysyy ärsyyntyneenä. Onko “pakko” olla aktiivinen sauvakävelijä? Vai voiko (saako) olla oman tiensä kulkija ja hyväksytty, vaikkei mahtuisikaan annettuihin ikääntymisen raameihin?

Eskola sanoo itse olevansa erilainen vanhus. Hän ei istu tarjottuihin vanhuuden perusrooleihin. Hän kirjoittaa kirjoja, juo punaviiniä, käyttää voita, puhuu seksistä.

Vanhukseksi nimittämisestä Eskola ei pahastu: minähän olen vanhus, yli 80-vuotias. Ja muistuttaa: Carpe diem, jokainen päivä on merkityksellinen.

Arja Jämsén
YTM, yksikön johtaja, Itä-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus ISO, Pohjois-Karjalan yksikkö