Blogeista löytyy tuoretta Ikäosaamista

Arja Jämsén

Wikipedian mukaan blogi on verkkosivu, johon yksi tai useampi henkilö tuottaa sisältöä. Tekstin lisäksi blogissa voi olla kuvia tai videota. Blogille on usein tunnusomaista kirjoituksen henkilökohtainen sävy. Verkkopäiväkirjaksi blogia joskus myös kutsutaan. Suomessa kirjoitetaan yli 6 000 blogia. (Blogi – Wikipedia 2018.)

Blogien aiheet ovat ajankohtaisia ja niitä on mahdollista kommentoida. Julkkisblogeissa TV:sta ja estradeilta tutut henkilöt kertovat elämästään, ja uusimmat paljastukset päätyvät iltalehtien klikkiotsikoiksi. Bloggari voi tehdä avoimesti kaupallista yhteistyötä. Monien kerrotaan ansaitsevan blogeillaan, joko rahapalkkioita tai tavaraa. Poliitikko voi blogissa purkaa mielipahaansa tai valottaa uusia suunnitelmiaan. Yrityksillä on omia blogejaan, joilla markkinoidaan tuotteita ja uutuuksia. Yhä enemmän ilmestyy johonkin erityisteemaan keskittyviä blogeja, esimerkiksi hääblogit, kirjablogit, muotiblogit tai ruokablogit.

Ikääntymiseen, vanhuuteen ja eläkkeellä oloon liittyviä blogeja löytyy verkosta kymmenittäin. Blogissa on usein henkilökohtainen, päiväkirjamainen sävy. Osa kirjoittaa omalla nimellään ja kasvoillaan, osa vetäytyy nimimerkin suojiin. Bloggari voi synnyttää keskustelua ja kommentointia, ja blogin ympärille voi muodostua oma seuraajayhteisönsä.

Miksi blogeja kirjoitetaan? Miksei voi kirjoittaa vanhaan malliin omaa salaista päiväkirjaa ja pitää sitä tyynyn alla? Bloggari haluaa kuvata tunnelmiaan, kertoa ajatuksiaan ”ääneen”. Moni kokee, että ajatus selkiytyy, kun asioista kirjoittaa. Hopeasurffari kirjoittaa blogissaan ”Kolmas ikä – eläkettä ja eliksiiriä”:

”Heräsin tänä aamuna klo 5.52. Tajusin heti, että olin ollut jo melkein kuusi tuntia eläkkeellä. Tuntui kuin olisin katsellut itseäni ulkoapäin tai että mieleni olisi jossain muualla kuin sängyssä makaava ruumiini. Olo ei tuntunut eläkeläiseltä. Mielessä sinkoili kaikenlaisia ajatuksia ja uusia suunnitelmia…” (Hopeasurffari 2018.)

Ikäblogit kertovat parhaimmillaan vahvaa viestiä ikääntyvästä yhteiskunnasta, arvoista ja asenteista (Valotuksia eläkeläiselämään 2018). Ne voivat myös välittää herkullista käyttäjänäkökulmaa esimerkiksi palveluihin tai teknologiaan. Heitänkin haasteen kehittäjille ja suunnittelijoille, tutkijoille ja kouluttajille: kurkatkaapa joskus, mitä ikäihmisten blogit kertovat heidän ajatuksistaan, toiveistaan tai tarpeistaan.

Lähteet

Blogi – Wikipedia. https://fi.wikipedia.org/wiki/Blogi. 10.9.2018.

Blogipostaukset eläköitymisestä. https://www.blogit.fi/postaukset/el%C3%A4k%C3%B6ityminen. 10.9.2018.

Blogipostaukset ikääntymisestä. https://www.blogit.fi/postaukset/ik%C3%A4%C3%A4ntyminen.  10.9.2018.

Blogipostaukset vanhuudesta. https://www.blogit.fi/postaukset/vanhuus.  10.9.2018.

Hopeasurffari. https://hopeasurffari.blogspot.com/. 10.9.2018.

Suomen blogilista. https://www.blogit.fi/. 11.9.2018

Valotuksia eläkeläiselämään. http://valotuksiaelamaan.blogspot.com/ 24.9.2018

 

Arja Jämsén
tietokirjailija