Oikeudellinen ennakointi tukee itsemääräämisoikeutta

Henna Nikumaa

Kuka hoitaa sinun asioitasi, jos joudut onnettomuuteen tai sairastut vaikkapa muistisairauteen? Kenen haluat päättävän asioistasi toimintakyvyttömyytesi aikana? Entä mistä tiedät, kuka päättää vajaakykyisen asiakkaasi tai potilaasi puolesta?

Oikeudellisella ennakoinnilla jokainen voi turvata oman tahtonsa toteutumisen sellaisen päivän varalle, jolloin ei enää itse pysty hoitamaan omia asioitaan. Tyypillisiä oikeudellisen ennakoinnin keinoja ovat edunvalvontavaltuutus ja hoitotahto (Mäki-Petäjä-Leinonen 2013).

Edelleen moni ajattelee, että jos itselle jotain sattuu, voivat tarvittaessa oma puoliso tai täysi-ikäiset lapset automaattisesti hoitaa asioita omasta puolesta. Kuitenkin toisen asioita voi hoitaa vain asianmukaisella valtuutuksella: esimerkiksi pankkitiliä saa käyttää ainoastaan tilin omistaja ja hänen valtuuttamansa henkilö. Asianmukaiset valtuudet tulee antaa riittävän oikeustoimikelpoisena.

Oikeudellinen ennakointi tukee autonomiaa ja toimijuutta

Oikeudellisella ennakoinnilla tarkoitetaan tulevaisuuden suunnittelua oikeudellisin keinoin – varautumista sellaisen päivän varalle, jolloin ei enää itse pysty omia asioitaan hoitamaan. Oikeudellinen ennakointi on tärkeää meille jokaiselle.

Oikeudelliseen ennakointiin ovat kelpoisia kaikki täysi-ikäiset henkilöt, jotka ymmärtävät tekemänsä oikeustoimen, kuten edunvalvontavaltuutuksen, merkityksen. Mitä aikaisemmin varautuu mahdolliseen oikeudellisen toimintakyvyn heikentymiseen, sitä todennäköisemmin hyödylliset ennakoinnin toimenpiteet on tehty riittävän toimintakykyisenä ja ne ovat täten tarvittaessa käytössä.

Selvitän väitöskirjatutkimuksessani muistisairaiden ihmisten autonomian toteutumista ja heidän oikeudellisen toimintakyvyn tukemista oikeudellisen ennakoinnin keinoin. Tutkimus kuvaa muistisairaiden ihmisten oikeudellisen ennakoinnin käytäntöjä ja jäsentää monialaisen ammattihenkilöstön roolia ja tehtäviä muistisairaan tukemisessa oikeudellisen toimintakyvyn heikentymiseen varautumisessa. Aineisto koostuu muistisairaiden (n=16) yksilöhaastatteluista ja eri ammattiryhmien ryhmähaastatteluista (n=98, suurimmaksi osaksi sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisia). Olen analysoinut aineiston abduktiivisella sisällön analyysilla.

Alustavien tutkimustulosten perusteella oikeudellinen ennakointi näyttäytyy merkittävänä itsemääräämisoikeuden tukijana. Haastattelemani muistisairaat ihmiset kokivat oman autonomiansa tukemisen oikeudellisen ennakoinnin keinoin tärkeänä tehtävänä ja toimijuutensa vahvistajana. Keskeistä on riittävän varhainen ennakointi. Etenevän muistisairauden diagnoosi ei estä henkilöä tekemästä hoitotahtoa tai edunvalvontavaltuutusta, jos henkilö vielä ymmärtää kyseisten tahdonilmausten merkityksen (Harding 2012, Herring 2009). On kuitenkin tärkeää, että mikäli ei ole suunnitellut tulevaisuuttaan ennen diagnosointia, ryhtyy oikeudelliseen ennakointiin mahdollisimman pian diagnoosin saatuaan. Hoitotahdon ja edunvalvontavaltuutuksen liitteeksi kannattaa pyytää tuore lääkärinlausunto, jossa lääkäri arvioi, onko henkilö kykenevä aikomansa asiakirjan tekemiseen – jos siis muistisairaus on jo diagnosoitu. Tämä auttaa asiakirjan pätevyyden todistamisessa.

Oikeudellisen ennakoinnin hyödyt ovat selvät. Varautuminen tukee autonomian kokemusta nyt ja tulevaisuudessa, helpottaa läheisten roolia ja tehtäviä sekä selkeyttää sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisille ja viranomaisille kuka asiakaan tai potilaan puolesta päättää ja millä valtuuksilla. Oikeudellinen ennakointi myös vähentää tarvetta holhoustoimilain mukaiselle edunvalvonnalle ja lisäksi ehkäisee väärinkäytöksiä ja hyväksikäyttöä.

Valitettavasti niin muistisairaat ihmiset kuin sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöstö kohtaavat kuitenkin haasteita oikeudellisen ennakoinnin keinoissa. Haastattelemani sekä muistisairaat että ammattilaiset kokivat, että tietoa eri keinoista on liian vähän, asiakirjojen laadinta hankalaa ja terminologia vaikeaa.

Edunvalvontavaltuutus ja hoitotahto

Valtakirjavaltuutus eli se niin sanottu tavallinen valtakirja oli monelle haastateltavalleni tuttu. Edunvalvontavaltuutus sen sijaan kuulosti vieraammalta. Edunvalvontavaltuutuksella tarkoitetaan asiakirjaa, jolla nimetään, kuka hoitaa omia asioita, jos niitä ei kykene enää itse hoitamaan. Edunvalvontavaltuutus tulee voimaan vasta, kun valtuutuksen laatinut henkilö on tullut kykenemättömäksi hoitamaan asioitaan ja valtuutus on saatettu digi- ja väestötietovirastossa voimaan.

Edunvalvontavaltuutuksella voi antaa valtuudet sekä taloudellisiin että henkilöä koskeviin asioihin. Henkilöä koskevat asiat ovat tyypillisesti hoitoa ja hoivaa koskevia päätöksiä. Digi- ja väestötietovirasto valvoo edunvalvontavaltuutetun toimintaa vain tarvittaessa.

Harmillisesti edunvalvontavaltuutus sekoitetaan usein edunvalvontaan. Edunvalvontavaltuutuksella on kuitenkin mahdollista välttää edunvalvonta. Jos henkilö ei ole ennakkoon järjestänyt omien asioidensa hoitoa esimerkiksi juuri edunvalvontavaltuutuksella, voidaan hänelle toimintakyvyn menettämisen jälkeen tarvittaessa määrätä edunvalvoja turvaamaan hänen etujaan. Edunvalvojan määrää digi- ja väestötietovirasto tai tuomioistuin. Edunvalvonta on viimesijainen keino.

Edunvalvontavaltuutettuna toimiminen koetaan usein joustavammaksi, halvemmaksi ja vähemmän byrokraattisesti kuin edunvalvojana toimiminen. Edunvalvontavaltuutetun ei edunvalvojan tapaan esimerkiksi tarvitse toimittaa vuosittaista tiliselvitystä digi- ja väestötietovirastoon, ellei edunvalvontavaltuutuksen tekijä ole näin toivonut. Edunvalvontavaltuutetun ei myöskään tarvitse hakea maksullisia lupia tiettyihin oikeustoimiin. Moni haastateltavani piti myös tärkeänä sitä, että edunvalvontavaltuutetulle voi antaa valtuudet päättää hoidon ja hoivan asioista – jotka edunvalvojan toimivaltaan hyvin harvoin kuuluvat.

Hoitotahdolla tarkoitetaan suullista tai kirjallista omaa hoitoa ja hoivaa koskevaa tahdonilmaisua niiden tilanteiden varalle, kun ei kykene tekemään hoitoa koskevia ratkaisuja. Hoitotahto voi sisältää useita eritasoisia tahdonilmauksia, joilla myös juridisen sitovuutensa osalta voi olla erilainen asema potilaan puolesta päätöksiä tehtäessä. Toiset haluavat kirjata tahtonsa hyvin lyhyesti keskittyen elvyttämiseen liittyvään kannanottoon, toiset taas kirjoittavat myös hoivatoiveita lempimusiikistaan lähtien – nämä kaikki voivat olla osa hoitotahtoa.

Hoitotahdon ja edunvalvontavaltuutuksen tekemistä suositellaan jokaiselle täysi-ikäiselle. Vanhustyön keskusliiton tutkimuksen mukaan 12 % eläkeläisistä on tehnyt edunvalvontavaltuutuksen ja 18 % hoitotahdon (Paakkari 2018). Vaikka ennakointi onkin viime vuosina lisääntynyt, edelleen harmillisen moni herää asiaan vasta, kun oikeudellinen toimintakyky on jo menetetty. Onnettomuus tai sairastuminen kun eivät nimittäin ikää katso.

Sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisen rooli

Sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöiden rooli autonomian ja vajaakykyisyyteen varautumisen tukijana korostuu, sillä harvoin muistisairauden diagnoosin saanut varaa ajan juristille neuvonnan saamiseksi. Haastattelemani muistisairaat ihmiset painottivat sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöiden neuvontavelvollisuutta ja toivoivat ohjauksen oikeudelliseen ennakointiin tulevan tutulta ammattilaiselta, kun taas ammattilaiset kokivat, ettei neuvonta kuulu heidän työtehtäviinsä.

Sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöiden neuvontavelvollisuus on kuitenkin laaja ja se sisältää myös perustiedon antamisen oikeudellisen ennakoinnin keinoista (Nikumaa & Mäki-Petäjä-Leinonen 2019). Pelkkä tieto ja ohjaus eivät kuitenkaan riitä, sillä muistisairas ihminen kaipaa erityisesti kannustusta ja rohkaisua tulevaisuutensa suunnitteluun. Eri mahdollisuudet tulisi ottaa puheeksi siinä missä muutkin hoito- ja palveluvaihtoehdot.

On kuitenkin selvää, että vanhustyön ammattilaiset tarvitsevat osaamisen vahvistamista sekä ennakoinnin keinoista, niiden puheeksiottamisesta että myös yhteistyöstä muiden toimijoiden kanssa. Oikeudellisen toimintakyvyn tukeminen on merkittävä osa asiakkaan autonomian tukemista. Muistisairauden mahdollisimman varhainen havaitseminen ja diagnosointi ovat myös oleellisia seikkoja oikeudellisen ennakoinnin mahdollistamisessa. Tieto, ohjaus ja rohkaiseminen tulevaisuuden suunnitteluun tulisi tulla viimeistään diagnosoinnin vaiheessa tai välittömästi sen jälkeisessä seurannassa.

Lisätietoa ja ohjeita oikeudelliseen ennakointiin:
Opas oikeudelliseen ennakointiin (Nikumaa & Koponen 2016)
Vanhenemiseen varautumisen sivusto

Teksti: Henna Nikumaa, vanhuusoikeuden tutkija ja yliopisto-opettaja, Hyvinvointioikeuden instituutti, oikeustieteiden laitos, Itä-Suomen yliopisto

Kirjallisuutta

Harding, R. 2012. Legal constructions of dementia: discourses of autonomy at the margins of capacity. Journal of Social Welfare & Family Law 34:4 (2012), s. 425–442.

Herring, J. 2009. Losing it? Losing what? The law and dementia. Child and Family Law Quarterly 21:1, s. 3–29.

Mäki-Petäjä-Leinonen, A. 2013. Ikääntymisen ennakointi, vanhuuteen varautumisen keinot. Helsinki: Talentum.

Nikumaa, H. & Mäki-Petäjä-Leinonen, A. 2019. Counselling of people with dementia in legal matters – social and health care professionals’ role. European Journal of Social Work 2019, 23(4), s. 685-698.

Paakkari, M. 2018. Varautuminen parempaan vanhuusikään. Vanhustyön keskusliitto ry.

Etusivun kuva: Eyesplash. (CC BY-NC-ND 2.0)