Kivien maalausta ja muistiystävällisiä elämyksiä
Kaivannonpuiston ikä- ja muistiystävällinen virkistysreitti on vajaan puolen kilometrin pituinen polku Joensuussa. Luontoympäristöä on muokattu vain vähän, mutta sieltä voi saada reppuunsa paljon. Turvallisia, muistiystävällisiä luontoympäristöjä tarvitaan, ne sopivat niin muistisairaille kuin muillekin. Reitillä mieli ja keho virkistyvät, ja sieltä voi löytää myös voimavaroja arkeen.
Sain oman ensikosketukseni ikä- ja muistiystävälliseen Kaivannonpuistoon jo heti ensimmäisellä työviikolla Pohjois-Karjalan Muisti ry:n muistiasiantuntijana. Kalenterissani seisoi merkintä Karelia-ammattikorkeakoulun kuvaus- ja videointihetkestä Kaivannonpuistossa, ja niinpä kokosimme sopivan ryhmän sairastuneista ja heidän läheisistään.
Päivä oli elokuisen lämpöinen, kun suuntasimme kohti virkistysreittiä. Ihailimme hetkisen reitin alkupään kauniita rantamaisemia, minkä jälkeen geronomiopiskelija Aino ohjasi lyhyen aivojumpan rannan tuntumassa. Mikä ihana yhdistelmä, raitista ulkoilmaa ja liikettä aivoille! Tämän jälkeen ryhmä avasi vielä ääntään parin yhteislaulun merkeissä, ja lähti sitten jatkamaan matkaansa varsinaiselle reitille.
Käräjäkivillä päästimme luovuuden valloilleen kivimaalauksen muodossa. Aluksi muutamat vastarannan kiisket totesivat, etteivät he ole mitään taiteilijoita eivätkä haluaisi osallistua. Jostakin risukoiden ja sammalmättäiden alta löytyi kuitenkin itseilmaisun halua ja tarvetta osallistua – huolimatta siitä, että itikat tekivät kaikkensa estääkseen luovuuttamme virtaamasta. Pari suihkausta Offia, ja lopulta jokainen oli luonut luonnon inspiroimana vähintään yhden kivimaalausteoksen.
Varsinaista maalaamistakin merkityksellisemmäksi muodostui kivien sijoittelu ympäröivään luontoon. Kivien paikkoja haettiin ympäristöstä suurella hartaudella tai vähintäänkin pieni pilke silmäkulmassa. Ajatus siitä, että saisi jättää itsestään jotakin toisten kulkijoiden löydettäväksi (ja ihailtavaksi), tuntui kutkuttavalta ja tärkeältä. Oman kiven kautta mahdollistui kokemus siitä, että sai tulla osaksi jotakin itseä suurempaa – osaksi ympäröivää luontoa tai osaksi yhteisöä, jonka kanssa toimittiin.
Kivimaalauksista olisi tullut varmasti kovin erilaisia, jollei ihana vehreä luonto olisi ollut istuttamassa meihin jokaiseen käsinkosketeltavaa itseilmaisun paloa. Maalaamisen lomassa kehuja suorastaan sateli ja saattoi kuulla, kuinka taidemaalarien itsetunto lähti kohisten nousemaan. Sen lisäksi, että tällainen yhteinen ja yhteisöllinen tekeminen mahdollistaa yksilön itsetunnon vahvistamisen, voi se auttaa myös unohtamaan edes hetkeksi omat arkiset huolenaiheet.
Kun palasimme Käräjäkiviltä takaisin rantaan, tupsahti eteemme myös toisia kulkijoita. He tutkivat uteliaina puiston ulkosoittimia, mutta eivät kuitenkaan uskaltaneet koskea niihin. Kannustimme heitä tarttumaan päivänkakkararummun kapuloihin tai testaamaan käsin babel-rumpua. Virkistysreitiltä löytyvät ulkosoittimet olivat niin kauniita, että niitä toden totta voisi luulla vaikka ympäristötaideteoksiksi. Ei siis ole mikään ihme, jos soittimia ei heti uskalla lähteä kokeilemaan. Emme kuitenkaan olleet huolissamme, sillä tiesimme puistoon tulevan piakkoin opaskylttejä, jotka ohjaisivat myös soittimien käytössä.
Reitiltä toimistolle hipsittyäni jäin pohtimaan muistisairaan ihmisen osallisuutta ja toimijuutta. Kaivannonpuiston kaltaiset luontoympäristöt ovat tärkeitä, sillä ne voivat tehdä myös muistisairautta sairastavan ihmisen arjesta sujuvampaa.
Jokaisella on oikeus luontoon ja virkistymiseen – myös muistisairaalla. Polun tutunomaisuus rantoineen, koivikkoineen ja kivineen mahdollistaa turvallisuuden tunteen. Samalla se voi tuoda muistisairaallekin osallisuuden ja toimijuuden kokemuksen, tunteen, että kuuluu yhä edelleen johonkin ja kykenee toimimaan itsenäisesti osana jotakin.
Kirjoittaja:
Sini Päivinen, muistiasiantuntija, Muistiluotsi Pohjois-Karjala