Ikäosaamisen YAMK-koulutuksen opetussuunnitelma vastaa ikääntyvän yhteiskunnan kehittämistarpeisiin

Ikäosaamisen YAMK-koulutuksen opetussuunnitelma vastaa ikääntyvän yhteiskunnan kehittämistarpeisiin

Ikäosaamisen YAMK-koulutus aloitettiin Kareliassa vuonna 2015. Koulutuksella vastattiin ikääntymisen ilmiöihin liittyvän osaamisen tarpeisiin, nopeasti ikääntyvän yhteiskunnan toimintojen ja palvelujen kehittämistarpeisiin sekä tarpeeseen kääntää ikääntymistä ja ikäihmisiä koskevaa tarkastelua myönteisempään ja voimavarakeskeisempään suuntaan. Haluttiin korostaa ikääntymistä myönteisenä ja tavoiteltuna ilmiönä sekä nostaa esille ajatusta ikääntyvistä ja ikäihmisistä voimavarana sekä yhteisöissä että yhteiskunnassa.

Ensimmäisten vuosien kokemusten sekä koulutuksen kysynnän perusteella koulutusta kehitettiin, ja vuonna 2018 aloitettiin täysin verkossa toteutettava Ikäosaamisen kehittäminen ja johtaminen YAMK-koulutus. Verkkototeutuksen ansiosta vuonna 2020 alkanut pandemia ei vaikuttanut koulutuksen toteuttamisen mitenkään.

Koulutuksen verkkototeutus helpottaa opiskelun ja työn yhteensovittamista

Verkkototeutuksen kehittämisessä pidettiin tärkeänä sitä, että monimuotototeutuksen aikana opiskelijoiden merkittäviksi kokemat vertaisoppinen ja yhteisöllisyys säilyisivät myös muutosten jälkeen.  Ikäosaamisen kehittäminen ja johtaminen YAMK-koulutuksen verkkototeutuksen kehittämisestä sekä opiskelijoiden ja opettajien kokemuksista on tuotettu julkaisu Tulevaisuuden ikäosaamista verkkopedagogiikan avulla (Kukkonen & Myller toim. 2022). Verkkototeutuksen merkityksinä opiskelijat ovat tuoneet esille koulutuksen saavutettavuuden pitkien välimatkojen alueilla, opiskelun yhteensovittamisen työn ja muun elämän kanssa, valtakunnallisen verkostoitumisen opiskelijakollegojen kanssa sekä opiskelijoiden pienryhmien roolin oppimisen ja vertaistuen lähteenä.

Ikäosaamisen kehittäminen ja johtaminen YAMK-koulutus perustuu säännölliseen, ensimmäisenä lukuvuonna viikoittaiseen, vuorovaikutukseen opiskelijoiden ja opettajien kesken. Verkkotunnit järjestetään kerran viikossa klo 16 jälkeen, jotta ainakin päivätyötä tekevät pääsevät osallistumaan tunneille. Verkkotunnit myös tallennetaan, jotta ne ovat käytettävissä koko opiskelijan opiskeluajan. Kokemus on osoittanut, että opiskelijat haluavat osallistua verkkotunneille, jos se suinkin on heille mahdollista. Muun opiskelun, kuten monialaisen pienryhmätyöskentelyn, itsenäisen opiskelun, oppimistehtävien ja opinnäytetyön tekemisen, opiskelijat ajoittavat omien aikataulujensa mukaan. Opinnäytetyöohjauksen ideavaiheen jälkeen opinnäytetyöohjaus järjestetään pienryhmissä kolmen lukukauden ajalla.

Opiskelijat tulevat eri puolilta Suomea

Koulutuksessa aloittaa vuosittain 50 uutta opiskelijaa, joista valtaosa on tutkinto-opiskelijoita ja osa ns. polkuopiskelijoita avoimen ammattikorkeakoulun kautta. Verkkototeutus on vastannut valtakunnallisen opiskelijarekrytoinnin tarpeeseen, ja toki verkkototeutus palvelee myös lähialueen opiskelijoita mahdollistamalla opiskelun yhteensovittamisen työn ja muun elämän aikatauluihin. Tammikuussa 2022 läsnäolevista opiskelijoista 22% tulee Pohjois-Karjalasta ja vastaavasti 22% Uudeltamaalta. Lisäksi 14 muuta maakuntaa on myös edustettuina opiskelijajoukossa. Opiskelijoiden keski-ikä on 45 vuotta. Opiskelijoiden aikaisempi osaaminen ja kokemus ovatkin vahvoja, mikä tukee YAMK-koulutuksen tavoitteiden toteutumista.

Koulutuksen laajuus on 90 opintopistettä ja opiskeluaika kaksi vuotta. Opiskeluaikaa on mahdollista jatkaa yhdellä lisävuodella, jolloin maksimiopiskeluaika on kolme vuotta.

Kareliassa alkoi vuonna 2022 Geronomi (AMK) ‑koulutus, joka muodostaa yhdessä Ikäosaamisen kehittäminen ja johtaminen (YAMK) ‑koulutuksen kanssa koulutuksellisen jatkumon (Kukkonen & Myller 2022). Tämä mahdollistaa opiskelijalle keskittymisen ikäosaamiseen ja ikäystävällisyyden kehittämiseen sekä AMK- että YAMK-koulutuksessa.

Opetussuunnitelmaa päivitetään kokemusten perusteella

Kareliassa toteutettiin opetussuunnitelmauudistus, jonka myötä kehitetyt opetussuunnitelmat otettiin käyttöön vuonna 2022 (Nenonen & Varis 2022). Ikäosaamisen YAMK-koulutuksen opetussuunnitelman osalta opetussuunnitelmauudistus merkitsi sekä koulutuksen pedagogisen perustan että toimintakäytäntöjen täsmentämistä ja kirjaamista. Koulutuksen suunnitteluvaiheessa määritellyt painopisteet, ikäystävällisyys, aktiivinen ikääntyminen ja laajalainen kuntoutusosaaminen, muodostavat edelleen opetussuunnitelman sisällöllisen perustan.

Koulutuksessa sovelletaan opiskelijakeskeistä pedagogiikkaa, joka tähtää oppijoiden autonomian ja kriittisen ajattelun edistämiseen. Opiskelijoiden itseohjautuvuutta ja aktiivisuutta oppijana kannustetaan. Opettajien tehtävänä on tarjota ohjausta ja tukea opiskelijoiden oppimis- ja reflektiotaitojen kehittämiseen. Koulutuksemme opiskelijat ja opettajat muodostavat yhteisön, jossa työskentelemme yhdessä ikäystävällisen yhteiskunnan kehittämiseksi. Keskeistä on keskinäinen osaamisen ja kokemuksen kunnioittaminen ja jakaminen sekä yhdessä oppiminen.

Opetussuunnitelman rakenteeseen tehtiin yksi muutos: Tutkiva kehittäminen ‑opintojakson laajuutta lisättiin yhdellä opintopisteellä ja vastaavasti Ammatillinen kehittyminen ‑opintojakson laajuutta pienennettiin yhdellä opintopisteellä. Opintojaksojen ajoitusta muutettiin siten, että ensimmäisen lukukauden opintopistemäärää kevennettiin ja vastaavasti kolmannelle lukukaudelle siirrettiin yksi opintojakso. Ajoituksen muutos mahdollisti myös lukukausittaisten temaattisten kokonaisuuksien vahvistamisen.

Kuviossa 1 esitetään opetussuunnitelman rakenne lukukausittain.

Kuvio 1. Ikäosaamisen YAMK-koulutuksen rakenne lukukausittain

Kuvio 1. Ikäosaamisen YAMK-koulutuksen rakenne lukukausittain

Opetussuunnitelma koostuu

  1. koulutuksen ydinsisältöön liittyvistä opinnoista (opintojaksot Ikäystävällinen yhteiskunta, Ikäihmisten aktiivisuuden edellytykset, Laaja-alainen kuntoutus sekä Ikäihmisten kuntoutus),
  2. ikäosaamisen kansainväliseen kehittämiseen liittyvistä opinnoista (opintojaksot Active Ageing, International Comparison of Ageing in Place),
  3. tutkimukselliseen kehittämistoimintaan liittyvistä opinnoista (opintojaksot Tutkiva kehittäminen ja Opinnäytetyö),
  4. ammatillisen kehittymisen prosessista sekä
  5. täydentävän osaamisen opinnoista.

Lukuun ottamatta täydentävän osaamisen opintoja (20 opintopistettä) kaikki muut opintojaksot ovat kaikille opiskelijoille yhteisiä opintoja. Täydentävän osaamisen opintoja suunnitellessaan opiskelija valitsee oman työurasuuntautumisensa perusteella joko johtamisen tai kehittämisen tai yrittäjyyden teeman. Teeman valittuaan opiskelija tekee henkilökohtaisen täydentävän osaamisen opintojen suunnitelman, jonka tavoitteena on nivoa täydentävän osaamisen opinnot sekä opetussuunnitelmaan että opiskelijan osaamistavoitteisiin. Suunnitelman hyväksymisen jälkeen opiskelija opiskelee täydentävän osaamisen opinnot omaan tahtiinsa.

Koulutuksen jatkuva kehittäminen

Koulutuksen kehittäminen on kestävyyslaji, joka ei perustu vain säännöllisin väliajoin tehtäviin opetussuunnitelmauudistuksiin vaan jatkuvaan kehittämiseen. Jatkuva kehittäminen edellyttää koulutuksessa toimivilta opettajilta tutkivaa ja kehittävää orientaatiota sekä jatkuvaa vuoropuhelua opiskelijoiden ja muiden työelämän toimijoiden kanssa. Ikäosaamisen YAMK-koulutuksessa opinnäytetyöprosessi on keskeinen työelämädialogin areena: kaikki opinnäytetyö tehdään työelämän toimeksiannoista, ja opinnäytetöiden tuotokset esitellään työelämän toimintaympäristöistä, joista saatu palaute tulee myös koulutuksen käyttöön. Myös opintojaksojen toteutukset kytketään työelämän kehittämistarpeisiin: opiskelijoita ohjataan nostamaan kehittämistarpeet omasta työstään ja tekemään oppimistehtävissä yhteistyötä työelämän toimijoiden kanssa.


Kirjoittaja:

Tuula Kukkonen, yliopettaja, Karelia-ammattikorkeakoulu


Lähteet:

Kukkonen, T. & Myller, T. 2022. Ikäosaamisen koulutusjatkumo Kareliassa. IkäNYT! – Ikäosaamisen verkkojulkaisu 2/2022. Karelia-ammattikorkeakoulu. https://ikaosaaminen.karelia.fi/2022/10/ikaosaamisen-koulutusjatkumo-kareliasssa/

Kukkonen, T. & Myller, T. (toim.) 2022. Tulevaisuuden ikäosaamista verkkopedagogiikan avulla. Karelia-ammattikorkeakoulun julkaisuja B: 81. https://urn.fi/URN:ISBN:978–952-275–363‑2

Nenonen, M. & Varis, K. (toim.) 2022. Katse korkeakoulun ja työn tulevaisuuteen. Karelian opetussuunnitelmien uudistaminen 2020–2022. Karelia-ammattikorkeakoulun julkaisuja B:85. https://urn.fi/URN:ISBN:978–952-275–376‑2