Isä-elokuva innoittaa tarkastelemaan ikääntymistä luovin keinoin
Terhi Myller
”Muistisairautta ei ole koskaan kuvattu elokuvataiteessa yhtä kouriintuntuvasti kuin ranskalaisen Florian Zellerin esikoiselokuvassa Isä (The Father, 2020), joka oli yksi Oscar-gaalan voittajia”, näin todetaan Yle-uutisten (2021) elokuvia koskevissa jutuissa. Elokuvataiteesta sen enempää tietämättä ja siihen kantaa ottamatta, on helppo yhtyä väitteeseen, että Isä-elokuva tuo muistisairauden ja muistiystävällisyyden teemat käsiemme ulottuville.
Istuessani elokuvateatterissa katsomassa Isä-elokuvaa valkokankaan tapahtumat tuntuivat todellakin tapahtuvan silmieni edessä. Päähenkilöt loistivat ilmaisullaan ja vakuuttavuudelleen. Erityisesti isää, Anthonya, esittävä Anthony Hopkins, eläytyi muistisairaan isän rooliin ilmiömäisesti. Myös tyttären, Annen, roolissa ollut Olivia Colman kuvasi vakuuttavasti muistisairauteen sairastuneen läheisen tuskaa ja ahdistusta, mutta samaan aikaan välittämistä ja rakkautta.
Olivia Colman ja Anthony Hopkins Florian Zellerin elokuvassa Isä. Kuva: SEAN GLEASON
Elokuvassa kuvataan koskettavasti ja läheltä, jopa hieman ahdistavasti, muistisairauteen sairastuneen ihmisen pään sisältä yhtäältä todellisuuden hämärtymistä, mutta toisaalta todellisuuden kirkkautta. Omaisen, eli tyttären näkökulmasta muistisairaan isän toiminta aiheuttaa hämmennystä, häpeää, yhtäältä vieraantumista tutusta läheisestä, mutta myös konkreettisia tekoja läheisen turvallisuudesta huolehtimiseksi. Elokuvassa ”koti” muuttuu moneksi, ja ilmentää muistisairaalle turvasatamaa ja samaan aikaan vierasta ympäristöä. Koti aiheuttaa ahdistusta, mutta tuo mieleen myös välähdyksiä tutuista muistoista.
Elokuvan katsottuani mieleeni tuli ideoita elokuvan ja esimerkiksi tärkeän muistisairausteeman yhdistämisen hyödyntämisestä koulutuksessa ja osaamisen kehittämisessä laajemminkin. Erilaiset taiteen ja luovuuden lajit, kuten draama, elokuva, musiikki, kuvataide ja monet muut, voivat antaa niin sosiaali- ja terveysalan opiskelijoille, ammattilaisille kuin asiakkaana oleville ihmisille uusia näkökulmia ja mahdollisuuksia toimia oman ja toisten hyvinvoinnin edistämiseksi juuri sellaisista lähtökohdista kuin heillä kyseisellä hetkellä on. Usein kulttuuri eri muodoissaan myös yhdistää ihmisiä. Kulttuuri kuuluu kaikille.
Esimerkiksi geronomikoulutusta ja tulevia geronomiopiskelijoita ajatellen Isä-elokuva olisi erinomainen keskustelunavaaja tarkastella vaikkapa muistisairauteen sairastuneiden ihmisten ja työntekijöiden toimijuutta. Elokuva pakottaa asettumaan ikääntyneen ja tämän omaisten asemaan, mutta tuo esille myös ammattihenkilöiden näkökulmia. Elokuvan juonta paljastamatta elokuva karuudessaan kuvaa ihmisen elämänkulun loppuvaiheet ahdistavasti ja tunteikkaasti sekä tuo näkyväksi sen, että alku ja loppu ovat saman asian eri puolia ja ne koskettavat meitä kaikkia.
Kirjoittaja:
Terhi Myller, yliopettaja, Karelia-ammattikorkeakoulu