Kirjaesittely: Kiinnostavasti vanhuudesta ja kielestä

Arja Jämsén

Nyt on käsillä tärkeä ja odotettu kirja. Ikääntyminen, vanhuus, ikäihmiset ovat päivittäin otsikoissa. Korona-aika nosti ikäihmiset tikun nokkaan aivan erityisesti. Mutta miten vanhuudesta ja vanhuksista puhutaan? Entä miten vanhuksille puhutaan? Millaista kieltä, millaisia sanontoja tai käsitteitä käytetään arkikielessä ja palveluissa, hoitokodeissa ja mediassa? Mistä kieli kertoo ja miten se vaihtelee?

Kieli kertoo vanhuuskäsityksistämme

Julkaisu ”Vanhuus ja kielenkäyttö” on artikkelikokoelma, jonka kirjoittajina on kielentutkijoiden lisäksi myös muun muassa gerontologi ja puheterapeutti. Kyse on aidosti monitieteisestä ja monialaisesta julkaisusta, joka valottaa vanhuutta ja kieltä monesta, jopa yllättävästäkin näkökulmasta.

Kirjassa on yhdeksän kokonaisuutta, muun muassa vanhuudesta mediassa, vanhuudesta ja puhuttelusta, muistisairauksiin liittyviin kielellisistä muutoksista sekä ikääntymisestä suomenruotsalaisena.

Miksi vanhuudesta ja kielestä puhuminen ja kirjoittaminen on tärkeää? Gerontologi Antti Karisto avaa tätä peruskysymystä artikkelissaan. Merkityksellisyys nousee kahdestakin näkökulmasta. Toisaalta kieli kuvaa vanhuutta ja ikääntymistä yhteiskunnassa. Toisaalta – mikä jopa vieläkin tärkeämpää – kieli rakentaa sosiaalista todellisuutta. Tätä kuvastavat tämän päivän moninaiset ikätermit ja -nimitykset. Vanhahtavana ja vinona joidenkin mielestä pidetyn vanhuksen rinnalle on syntynyt uuskäsitteitä ja kiertoilmauksia, esimerkiksi ikääntyvä, ikääntynyt, ikäihminen ja seniori.

Sivuhuomautuksena vanhusnimityksiin mainittakoon, että tuoreessa kyselytutkimuksessa yli puolet 60-vuotta täyttäneistä vastaajista piti osuvimpana nimityksenä eläkeläistä!

Median vanhuuskieli muokkaa käsityksiä ikääntymisestä, kategorisoi ja luokittelee. Kirjassa on tästä useita artikkeleita. Muun muassa Anne Mäntynen ja Mikko T. Virtanen kirjoittavat, millaista vanhuskuvaa eri juttutyypeissä rakennetaan. Kurjuus- ja taakkatarinat ovat tuttuja taloutta ja politiikkaa käsittelevissä artikkeleissa: väestön ikääntyminen lisää yhteiskunnan taloudellista taakkaa, ja pitkä ikä kääntyy ongelmaksi. Pikku-uutisissa vanhus hukkuu tai muistisairautta sairastava eksyy. Henkilökuvissa on usein esillä sankarivanhus, joka 90-vuotiaana hiihtää 2 000 kilometriä tai väittelee tohtoriksi. Mielipidekirjoitukset saattavat esitellä vanhuksen usein esimerkiksi digitalisaation uhriksi.

Ulla Tiililä pohtii asiointikieltä ja palvelujen saavutettavuutta, joka olisi ihan oman kirjansa aihe. Kieleen liittyy myös osallisuuden kokemus, tulla kuulluksi ja ymmärretyksi. Mielenkiintoinen huomio on omaisolettama ja palvelujen alikäyttö sekä kysymys, jääkö hyvinvointi kielellisen kompetenssin varaan.

Asiasanahakemisto kirjan lopussa ansaitsee mielestäni erityisen kiitoksen. Se antaa ikääntymisen ”sanapilvenä” jo sinänsä käsityksen vanhuuden ja kielen moninaisesta ja kiinnostavasta maailmasta.

 

Kaarina Hippi, Anne Mäntynen & Camilla Lindholm: Vanhuus ja kielenkäyttö.  Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia 1463. 2020.

 

Kirjoittaja:
Arja Jämsén, tietokirjailija, Karelia-ammattikorkeakoulun osaajapoolin jäsen