Ikäystävälliset elinympäristöt ‑osaamisyhteisön pilotointi
Osana Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamaa EAFS-hanketta (RDI Excellence in Creating Age Friendly Society in Remote Areas) ja siihen liittyvää Ikäystävällisyyden osaamisyhteisö HYRRÄn (englanniksi KAFS – Karelia Centre for Age-friendly Society) rakentamista, pilotoitiin kevätlukukaudella 2022 ensimmäinen Karelian ikäystävällisyyden osaamisyhteisö Tikkarinne-kampuksella. Kyseisessä osaamisyhteisössä teemana olivat ikäystävälliset elinympäristöt. Osaamisyhteisön pilotointi oli jatkoa vuonna 2021 tehdylle tutkimukselliselle kehittämistoiminnalle, jossa muun muassa haastateltiin pohjoiskarjalaisia väljästi asutulla maaseudulla asuvia ikäihmisiä ja kysyttiin heidän kokemuksiaan ikäystävällisestä arjesta.
Tutkimuksellisen kehittämistoiminnan prosessi haastatteluineen ja analyyseineen toi näkyväksi sen, että luontoympäristö ja luontoon liittyvät aktiviteetit kuten sienestys, marjastus, pihatyöt, metsässä liikkuminen ovat ikäihmisten arjen hyvinvointia vahvistavia tekijöitä maaseudulla. Tämän ajatuksen pohjalta päädyimme HYRRÄ-toimijoiden kesken ideoimaan ilmiöpohjaista prosessia mukailevan osaamisyhteisön, jossa maaseudulla asuvien ikäihmisten kokemukset ja arjen ilmiöistä muodostivat lähtökohdan yhteiskehittämiselle. Ilmiöpohjainen oppimisprosessi lähtee liikkeelle siitä, että ilmiötä/ilmiöitä tarkastellaan eri näkökulmista avoimesti. Sen jälkeen pyritään ongelmanratkaisuun, jossa kokonaisvaltaisuus, autenttisuus ja käsiteltävää ilmiötä koskevat kontekstuaaliset tekijät otetaan huomioon. Yhteinen oppimisprosessi on tärkeämpi kuin lopputuotos. (Symeonidis & Scharz 2016, 36–37; Silander 2015.)
Ikäystävälliset elinympäristöt ‑osaamisyhteisön aloitus
Osaamisyhteisössä ideana oli ikäihmisten kokemusten pohjalta löytää eri toimijoiden yhteistyössä kehittämiskohteita ja konkreettisia kehittämisideoita pohjoiskarjalaisen maaseudun ikäystävällisyyden kehittämiseksi. Osaamisyhteisö kokoontui kaksi kertaa kevätlukukaudella 2022, ensimmäisen kerran helmikuussa ja toisen kerran toukokuussa. Osallistujina oli Joensuun vanhusneuvoston kautta mukaan kutsuttuja ikäihmisiä, yhdistysten toimijoita sekä Pohjois-Karjalan maakuntaliiton edustaja. Koulutuksen puolelta Geronomi AMK-koulutuksen ja Ikäosaamisen kehittäminen ja johtaminen YAMK-koulutuksen opettajat toimivat fasilitaattoreina.
Ilmiöpohjainen työskentely lähti liikkeelle helmikuun osaamisyhteisössä yhteisestä keskustelusta, jossa pohdittiin ajankohtaisia maaseudun ikäystävällisyyttä koskevia asioita. Kokemuksia jaettiin esimerkiksi digitaalisuuden ja teknologisten ratkaisujen lisääntymisestä ja niiden tuomista haasteista, myös liikkumisen ja kulkemisen pulmat ja erilaiset kyytijärjestelyt nousivat esille. Vapaaehtoistyön merkitys maaseudun ikäihmisten arjen turvana kuvattiin tärkeäksi ja myös turvattomuuden tunne nostettiin esille arkea hankaloittavana tekijänä. Yleisesti erilaisten toimijoiden puute maaseudulla ja riittämätön sosiaalinen ja palvelujärjestelmän tuki herättivät huolta maaseudun elämisen mahdollisuuksista. Myös yksinäisyys, kalliit elinkustannukset, palveluiden pirstaloituneisuus ja omaishoitajuuden haasteet herättivät huolta.
Toisaalta järjestöjen apu ja naapuriapu kuvattiin tukevina tekijöinä, kuten myös ennaltaehkäisyyn panostaminen, esimerkiksi kotikuntoutuksen myönteinen merkitys ikäihmisten tilanteisiin. Ikärasismi ja yksilökeskeisen elämäntavan korostuminen nähtiin haasteena niin ikään. Tämän ikäihmisten ja paikallistoimijoiden pienoiskoossa käymän keskustelun, tai voisiko sanoa ”yhteiskunnallisen analyysin” jälkeen, otimme osaamisyhteisössä ilmiöpohjaista prosessia mukaillen tarkemman tarkastelun kohteeksi omannäköisen elämän puitteet ja ennaltaehkäisyn.
Seuraavassa vaiheessa keskustelimme, mitä voisimme tehdä osaamisyhteisön näkökulmasta ikäihmisten omannäköisen elämän ja ennaltaehkäisyn edistämiseksi, ja toisaalta, mitä yhteiskunnassa olisi tarpeellista tehdä laajemmin. Ideat ikäystävällisyyden edistämiseksi sisälsivät muun muassa seuraavia näkökulmia: ikäystävällisyydestä tiedottaminen ja yhteistyö median kanssa, erilaisiin yksilöllisiin asioihin huomion kiinnittäminen laajemminkin, esim. ikäihmisten vaatteet, mieluisa ruoka ja juoma. Maaseudun kiertävästä talkkarista ja digitalkkarista puhuttiin myös. Lisäksi erilaisia uudenlaisia asuinmuotoja ehdotettiin selvitettävän erilaisten hankkeiden avulla, esille nostettiin muun muassa yhteisöllisempi, sukupolvien välinen asuminen. Lisäksi keskustelussa tuli esille yksilöllisiä tarpeita: tarvitaan yhteiskunnan tukea, jotta vähävaraiset ikäihmiset voivat elää hyvinvoivasti. Esteettömyys laajasti ajateltuna tuotiin myös esille. Keskusteluissa tuli esiin tärkeä kysymys: mikä saa pysymään maalla? Esille tuotiin, että kulttuuritoiminta ja henkinen hyvinvointi on tärkeintä.
Päädyimme polveilevassa ja intensiivisessä keskustelussa lopulta yhteisesti siihen, että asenteisiin ja sukupolvien väliseen kohtaamisiin on kiinnitettävä huomiota. Valitsimme tämän näkökulman ikäystävälliset elinympäristöt osaamisyhteisön seuraavan tapaamisen teemaksi. Lopuksi ensimmäisen tapaamisen jälkeen pohdimme, minkälaista tiedonhakua tai muuta ikäystävällisyyttä edistävää toimintaa kukin voisi konkreettisesti tehdä seuraavan osaamisyhteisön kokoontumiseen mennessä.
Ikäystävällistä arkea – toinen osaamisyhteisö
Toisessa osaamisyhteisötapaamisessa syvensimme keskustelua ikäystävällisen asenteen ja sukupolvien välisten kohtaamisten aihepiireissä. Paikalla osaamisyhteisössä olivat ikäihmiset, maakuntaliiton edustaja, green care ‑asiantuntija ja Karelia-amk:n koulutuksen edustajia. Aivan tapaamisen alussa osaamisyhteisöön osallistunut järjestöaktiivi Eira Väänänen esitteli valtakunnalliseen eläkeliiton lehteen kirjoittamansa tekstin, jossa kuvattiin kevään osaamisyhteisötyöskentelyä ja ikäystävällistä elinympäristöä. Ensimmäisessä osaamisyhteisössä keskustellut aihepiirit saivat heti tuulta alleen kyseisen julkaisun myötä. Varsinainen osaamisyhteisötyöskentely alkoi kunkin osallistujan itselle mieluisan luontokortin valitsemisella ja niiden avulla itsestä kertomisella. Keskustelu jatkui vapaamuotoisesti edellisen osaamisyhteisön keskeisten asioiden mieleen palauttamisella.
Keskustelun edetessä ikäystävälliset asenteet kontekstoitiin jälleen väljästi asutulle maaseudulle. Maaseututeema oli kantava näkökulma myös koko toisen osaamisyhteisötyöskentelyn ajan. Ikäystävällisiin asenteisiin liittyen maaseutuyhteisön huolenpito tuotiin esille voimavarana, toisten kohtaaminen ja turvaverkot kuvattiin maaseudun elinympäristön vahvuuksina ikäihmisten arjessa. Erilaiset järjestö- ja yhdistystoimijat ovat suuri apua maaseudun ikäystävällisten elinympäristöjen mahdollistajana. Luontokokemukset nostettiin esille ja esimerkiksi keväällä luonnon heräämisen tuottama ilo ja riemu kuvattiin hyvinvointia lisäävänä tekijänä. Esimerkiksi luonnossa elävien lintujen touhujen katseleminen tuottaa riemua, jota ei voi oikein sanoin kuvailla.
Keskustelussa sivuttiin myös maaseudulla asuvien ikäihmisten ja kaupungissa asuvien ikäihmisten asuinpaikkojen eroja. Myös yksin asuvat ja puolison kanssa asuvat ikäihmiset tuotiin esille, ja puolison merkitystä maalla asumisessa kuvattiin tärkeäksi. Toisen lähtiessä ei yksinasuminen maalla välttämättä onnistu lainkaan esimerkiksi taloudellisista syistä. Sähkölaskut talvella voivat viedä yhden ihmisen kuukausitulot, samoin autonkorjaaminen voi aiheuttaa vakavia taloudellisia ongelmia.
Kulttuurihyvinvointi nostettiin esille maaseudun elinympäristöjen voimavarana ja mahdollisuutena. Teatteri, draama, tarinankerronta, laulu, taide ja erilaiset kulttuurin tuottamat hyvinvointikokemukset kuvatiin mahdollisuuksina, joiden valitettavasti koettiin vähentyneen. Esimerkiksi fyysisiä tiloja ja paikkoja eri kulttuurimuotojen toteuttamiselle on vähän saatavilla maaseudulla, myös ohjelmien vetäjiä tarvittaisiin lisää. Keskustelussa nostettiin esiin myös kysymys, miten ei tarvitsisi luopua itselle tärkeistä kulttuurihyvinvointiin liittyvistä asioista vanhana? Toisin sanoen, miten mahdollistamme kulttuurihyvinvoinnin myös maaseudulla asuville ikäihmisille? Miten saamme eri sukupolvet yhteen kokemaan kulttuurielämyksiä?
Ikäystävällisiin asenteisiin ja sukupolvien välisiin kohtaamisiin liittyen tuotiin esille sukupolvien välisiä kuiluja ja keskustelua tästä aihepiiristä käytiin kansainvälisestä ja suomalaisesta näkökulmasta käsin. Esille tuli kokemuksia, että suomalaisessa kulttuurissa sukupolvien väliset yhteydet ovat heikentyneet. Esimerkiksi joissakin kulttuureissa ikäihmisten ja nuorempien sukupolvien väliset kohtaamiset olivat keskustelijoiden kokemusten mukaan hyvin vahvat ja lämpimät ja sukupolvien välistä yhteydenpitoa ja kanssakäymistä on tiiviisti. Yleistyksiä ei kuitenkaan voida tehdä yksittäisten kokemusten perusteella, ja eroja sekä yhtäläisyyksiä sukupolvien välisissä kohtaamisissa löytyy varmasti alueittain, suvuittain ja eri kansallisuuksien välillä.
Konkreettisia ehdotuksia sukupolvien välisten kohtaamisten mahdollistamiseksi tuli kuitenkin useita. Esimerkkeinä mainittiin päiväkoti- ja kouluikäisten lasten ja nuorten sekä ikäihmisten kohtaamiset, lasten, nuorten ja/tai opiskelijoiden vierailut esimerkiksi eläkeläisjärjestöissä ja esimerkiksi päivätoimintaryhmissä, talkoiden tekeminen yhdessä ja muut yhteistyön muodot. Kouluikäisille ja opiskelijoille toivottiin tehtäviksi haastatella ikäihmistä. Myös ikäihmiset voisivat tulla kertomaan omasta lapsuudestaan ala- ja yläkoululaisille. Sukupolvien välisissä kohtaamisissa keskustelun aiheita voisivat olla esimerkiksi lapsuus ennen, työnhaku, työnteko ja toisaalta esimerkiksi digitaaliset palvelut, tämän päivän nuorisokulttuuri ruokineen ja juomineen. Toisin sanoen, tarinoita ja tietoa voitaisiin vaihtaa vastavuoroisesti ja yhdessä, jolloin yhteinen ymmärrys lisääntyisi. Eri sukupolvet voisivat oppia toisiltaan.
Myös siihen kiinnitettiin osaamisyhteisön keskusteluissa huomiota, kuinka vanhuksista puhutaan. Ihmisten välistä kunnioittamista peräänkuulutettiin ja esille nousi myös oleellinen asia: ikäihmiset tulee ottaa mukaan palveluiden ja prosessien suunnitteluun. Muita konkreettisia tuen ja avun keinoja ikäihmisten kuvaamina voisivat olla matalan kynnyksen ikäneuvolat, puhekaveri, eli kylämummo tai kyläukko, joka olisi kuuntelemassa ja jakamassa arjen kuulumisia aina toisinaan.
Eri sukupolvien välinen yhteistyö tuo uusia näkökulmia ikääntymiseen
Kun osaamisyhteisössä keskusteltuja teemoja tarkastellaan etäämmältä, niin huomionarvoista on, etteivät osaamisyhteisössä esitetyt toiveet ja esitykset ikäystävällisistä toimenpiteistä ja teoista ole suuren suuria. Ne eivät myöskään vaikuta vaikeasti toteutettavilta asioilta. Vastavuoroisuus, dialogi, toisten kunnioittaminen ja ihmisten perustarve tulla kuulluksi ja arvostetuksi juuri sellaisena kuin olemme, on tärkeää osaamisyhteisössä jaettujen kokemusten mukaan. Myös itsensä ilmaisu ja kulttuurihyvinvointi nousevat vahvasti esille osaamisyhteisössä käsiteltyinä teemoina.
Esimerkiksi geronomikoulutuksen näkökulmasta esitetyt ikäystävällisyyttä edistävät asiat ovat asioita, joita geronomin ammatissa ja työssä tulee huomata ja niitä asiakkaan tilanteessa myös tukea. Kyse on merkityksellisyyden kokemuksista, ja siitä, että merkityksellinen arki on eri ihmisille erilaisia asioita. Käytännön tasolla näitä ikäystävällisyysteemoja voisi tuoda näkyville koulutuksessa esimerkiksi opintojaksojen sisällöissä, erilaisissa asiakastyön työmenetelmien opiskelussa koulutuksen aikana, hankeideoinnissa, osaamisyhteisötyöskentelyssä, tutkimus‑, kehittämis- ja innovaatiotoiminnassa, verkostotyössä eri toimijoiden kanssa sekä julkaisutoiminnassa. Myös ikäihmisiä kokemusasiantuntijoina voisi kutsua mukaan vierailujen merkeissä ja uudenlaisia työelämäläheisiä toimintamalleja voisi kokeilla.
Jos osaamisyhteisötoimintaa arvioidaan pilotoimisen onnistumisen ja ilmiöpohjaisen prosessin näkökulmasta, niin ikäystävälliset elinympäristöt ‑osaamisyhteisö toimi ajankohtaisena ja eri toimijoita yhdistävänä osaamisyhteisönä, jossa erilaisia ilmiöitä päästiin käsittelemään ikäihmisten kokemuksista käsin ja toimintaan osallistujat olivat mukana aktiivisesti. Kokonaisuusvaltaisuus, autenttiset kokemukset ja kontekstuaalisuus olivat läsnä. Osaamisyhteisössä päästiin myös ideoimaan konkreettisia ikäystävällisyyttä vahvistavia toimia. Näin myös ongelmanratkaisun elementtejä oli mukana. Pilotointi toi kuitenkin näkyväksi sen, että osaamisyhteisötoimintaan tarvitaan muun muassa menetelmäpankki ja erilaisia osaamisyhteisön toimintamalleja jatkoa ajatellen.
Osaamisyhteisön tapaamisessa oppiminen toisiltamme toteutui.
Ikäystävälliset elinympäristöt ‑osaamisyhteisöpilotti vahvisti käsitystä siitä, että ikääntyminen on koko yhteiskunnan asia ja eri sukupolvien välinen yhteistyö voisi tuoda ikääntymiseen uudenlaisia näkökulmia ja tukevia elementtejä. Tämän osaamisyhteisökokeilun jälkeen ikäystävälliset elinympäristöt painopisteen toimintaa on hyvä lähteä syventämään ja kehittämään edelleen tulevalla lukukaudella. Lämmin kiitos kaikille osallistujille ajastanne, asiantuntemuksenne jakamisesta ja innovatiivisten näkökulmien esille tuomisesta! Osaamisyhteisön tapaamisessa oppiminen toisiltamme toteutui.
Kirjoittaja
Terhi Myller, yliopettaja, Karelia-ammattikorkeakoulu
Lähteet:
Symeonidis, V., & Schwarz, J. F. (2016). Phenomenon-Based Teaching and Learning through the Pedagogical Lenses of Phenomenology: The Recent Curriculum Reform in Finland. Forum Oświatowe, 28(2), 31–47. http://forumoswiatowe.pl/ index.php/czasopismo/article/view/458
Silander, P. (2015). Rubric for Phenomenon Based Learning. Retrieved October 5, 2016, from http://www.phenomenaleducation.info/phenomenon-based-learning.html