Kirjaesittely: Hyvinvointivaltion hylkäämät vanhukset

Arja Jämsén

Käytännöllisen filosofian emeritusprofessori Timo Airaksinen on tuottelias kirjoittaja. Hän on akateemisten töidensä ohella tarttunut moniin ajankohtaisiin teemoihin, jotka kiinnostavat myös ns. suurta yleisöä. Hän on kirjoittanut muun muassa teokset Onnellisuuden opas, Jäähyväiset uskonnolle, Hulluuden houkutus ja Vanhuuden ylistys.

Tällä kertaa Airaksinen on tarttunut uudelleen vanhenemiseen, vanhojen ihmisten kohteluun ja hoidon etiikkaan. Hän kirjoittaa sujuvasti siirtyen lennokkaasti teemasta toiseen. Esipuheessa Airaksinen määrittelee, ettei kirja ole tilastokirja eikä tosiasioiden esittelyä kuin nimeksi. Kirja pyrkii ymmärtämään vanhenemista, vanhuutta ja vanhaa ihmistä.

Kirjan pohdinta nousee kahdesta keskenään ristiriitaisesta ajatuksesta. Julkilausuttu tavoite on pyrkiä elämään mahdollisimman pitkään. Samaan aikaan yhteiskunta Airaksisen mukaan arvostaa vanhuutta ja vanhuksia yhä vähemmän. Tämä näkyy vanhushuollon katastrofaalisina laiminlyönteinä, joita julkisuudessa on ollut paljon esillä. Airaksinen näkee vanhat ihmiset hyvinvointiyhteiskunnan hylkääminä, ihmisinä, jotka tarvitsevat enemmän kuin haluavat.

Airaksinen kuvaa vanhuuden unohtamista kollektiivisena harhana, se on musta piste, jonka olemassaolo kielletään. Hän kuvaa vanhuutta myös toiseuden käsitteellä. Vanha ihminen on Toinen, outo, vieras ja pelottava. Nuori ei osaa eikä Airaksisen mukaan haluakaan kuvitella itseään vanhaksi, ryppyiseksi ja vaivaiseksi. Ja kun ei osaa ajatella itseään vanhana, vanhuuden voi unohtaa, Airaksinen jatkaa.

Vanhalle nuori taas ei ole Toinen, koska vanha on ollut nuori ja ainakin jollain tasolla tietää ja ymmärtää, mitä on olla nuori. Vanhuus on Airaksisen mukaan viimeinen ikä, jota kukaan ei tunne. Tämän ajatuksen sisäistäminen antanee työntekijöille, kehittäjille, suunnittelijoille ja päättäjille entistä enemmän intoa vahvistaa vanhojen ihmisten yhteiskunnallista osallisuutta!

Kirjassa risteilevät esimerkit vanhustenhuollon arjesta niin kotimaassa kuin eri puolilla maapalloa. Onnellisuuden, identiteetin tai vaikka robotiikan filosofinen pohdinta on ajatuksia herättävää. Tarttumapintaa vanhuuteen Airaksinen löytää myös maailmankirjallisuudesta, esimerkiksi Dorian Grayn muotokuvasta.

Airaksinen ottaa kantaa myös vanhuussanastoon. Airaksinen kannattaa vanhoja tuttuja sanoja ”vanha” ja ”Ikääntynyt”, koska puheessamme on jo tarpeeksi erilaisia kiertoilmauksia. Kirjan viime sivuilla käsitellään myös elämän loppua filosofisena ja käytännöllisenä kysymyksenä.

Kirjaa voi suositella jokamiehen lukemistoon, nuorille ja ikääntyville, kaikille, joita vanhuuden mysteeri kiinnostaa. Ja ketäpä ei kiinnostaisi.

Timo Airaksinen: Hyvinvointivaltion hylkäämät – Ikääntyneiden hoidon etiikka. Bazar. 2020.

Teksti: Arja Jämsén, tietokirjailija